Syyskokous Lempäälässä 19.11.2015

Lempäälän senioriyhdistys tarjosi osanottajille erinomaisen lempääläisen kulttuuritilaisuuden ja hyvät kokousjärjestelyt

.
Yhdistyksen puheenjohtaja Sinikka Kilpinen valotti tervehdyspuheenvuorossaan yhdistyksen sekä kokouspaikan Lempäälän Ehtookodon toimintaa.


Kunnanjohtaja Heidi Rämö selvitti kunnan vahvuuksia palvelujen tuottajana sekä matkailun ja yritystoiminnan kehittäjänä. Tulevien vuosien toimintamallien suunnittelu on jo alkanut.

Lempäälän Helkanuoret johtajansa Outi Sanen kanssa valloittivat yleisön kalevalaisella soitolla, lauluilla ja piirileikeillä.

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juha Kuisma kertoi, miten mm. meteoriittiparvien, kipinöinnin, tulen ja pallosalamien kautta on syntynyt nimi Lempäälä.

Eeva Petäkosken esittämät runot elämän hallinasta ja nivelkivun parannuskeinoista nostivat hymyn huulille.

Piirihallitus on valinnut Vuoden senioriksi yhdistys-, piiri- ja liittotoimintaan aktiivisesti ja pitkään osallistuneen Raimo Sillanpään Tampereelta.

Piirin puheenjohtaja Sirkka Juva avasi varsinaisen kokouksen ja kiitti samalla Lempäälän yhdistystä onnistuneesta tilaisuudesta.
Syyskokouksessa puhetta johti Usko Gullsten, sihteerinä oli piirin sihteeri Kaarina Holmroos. Kokouksessa oli virallisia ja muita osanottajia 13 yhdistyksestä yhteensä 54 henkilöä. Kokous hyväksyi toimintasuunnitelman pienin korjauksin ja tulevan vuoden talousarvion sellaisenaan. Jäsenmaksua ei yhdistyksiltä peritä ainakaan tulevana vuonna.

Piirin puheenjohtajana jatkaa yksimielisellä päätöksellä Sirkka Juva.

Piirihallitukseen valittiin niin ikään yksimielisesti Marja Civill ja Marja Kujansuu Tampereen yhdistyksestä, Matti Frantsila Hämeenkyrön yhdistyksestä, Pentti Tikkanen Virtain yhdistyksestä, Risto Sahlstedt Nokian yhdistyksestä, Kari Vainikka Pirkkalan yhdistyksestä, Väinö Simola Pälkäneen yhdistyksestä ja Rainer Hirvonen Akaan yhdistyksestä.

Toiminnantarkastajina jatkavat kokouksen päätöksellä Mikko Ruuskanen ja Pentti Suvanto sekä varatoiminnantarkastajina Kari Kivisaari ja Jorma Kivimaa.

Teksti: Kaarina Holmroos

Kuvat: Juhani Sillanpää,

           Pentti Oravasaari